Johan tuota joutaa jo uuden jutun tänne kirjoittamaan. On tämä blogikirjoittelijan "ura" vielä niin alussa että kestää varmasti hetki ennenkuin saa juonenpäästä kunnolla kiinni. Ajattelin tuossa joku päivä ihan huumorimielessä testata miltä vaikuttaisi jos kirjoittaisi niinkuin puhuisi, eli Oulun murretta hieman Pudasjärven murteeseen vivahtavasti. Suunnittelin myös kunnon vuodatusta aiheesta hoitoalan etiikka, mutta se vähän myöhemmin.
Joka
tapauksessa valmistuminen on jo todella lähellä. Viimeinen rutistus
menossa; työssäoppimista kotihoidossa, viimeisiä tenttejä ja
kursseja. Vielä on tehtävää ennenkuin saa paperit kouraan ja
kolmen vuoden uurastus on ohi. Pääsee sitten kunnolla tämä
hoitajan ura alulle. Töissä tulee varmasti oppimaan paljon uutta,
on kursseja ja koulutuksia ja jatkuvasti tulee uutta tietoa
esimerkiksi aseptiikkaan tai sairauksien hoitoon liittyen. Itselläni
on toki jatkuvasti kasvava tiedonnälkä alaa ja aihetta kohtaan.
Palataan
siis ajassa taaksepäin ihan vain tulevan valmistumisen kunniaksi.
Seuraavan tekstinpätkän olen kirjoittanut toisen vuoden alussa
hoidon ja huolenpidon työssäoppimisessa hoitosuunnitelmaa
tehdessäni. Olin työssäoppimisessa palvelutalossa ja silloin sain
ensimmäisen kosketuksen työstä vanhusten kanssa. Seison
edelleenkin seuraavaksi tulevien sanojen takana.
Vanhuksen
kohtaaminen yksilönä on tärkeää. Muiden autettavana oleminen ei
ole jokaiselle vanhukselle mieluinen asia. Joku voi hävetä
esimerkiksi pesujen tekoa tai hammasproteesien puhdistamista. Toinen
taas passauttaa uutta hoitajaa mielellään. Oma epävarmuus ja
tilanteen pelkääminen ei kyllä auta asiaa. Pitää tarttua
rohkeasti toimeen, opiskelijana tosin voi vähän saada anteeksi
alkukankeuttaan. Olen oppinut olemaan ja toimimaan vanhusten kanssa
luonnollisesti ja mielestäni niin miten kuuluukin hoitajana toimia.
Yritin lähteä tähän harjoitteluun mahdollisimman pitkälti ilman
mitään ennakkoluuloja. Pesuasia ja vanhuuden kohtaaminen jännitti
ehkä eniten ja nyt se sujuu jo melko lailla rutiinilla. Puhtaushan
on yleensäkin tärkeä perusasia ihmiselämässä eikä tämä
todellakaan ole poikkeus vanhoilla ihmisillä. Olen oppinut että
vanhuus ei ole pelkkää vessassa käymistä ja syömistä. Vanhuus
ja siihen liittyvät asiat, sairaudet, ihmiskehon ja mielen
rappeutuminen ovat tässä työssä joka päivä kohdattavia asioita.
Toisaalta vaikka työtä tekee sydämellä, pitää muistaa että
niitä asioita ei kanna kotiin, vaan ne jätetään työpaikkalle ja
puidaan siellä työkavereiden kanssa selviksi, muuten ihminen väsyy.
Olen huomannut että toisaalta vanhukset osittain palaavat lapsen
tasolle, kiukutellaan ja huudetaan jos asioita ei saa periksi ja
välillä on ikävä isää ja äitiä. Toisina päivinä taas ollaan
vanhoja ja viisaita. Jokainen päivä on erilainen, yhtenä päivänä
kaikki ovat iloisia ja elämä hymyilee. Seuraavana päivänä kaikki
voi olla aivan toisin. Uusia tilanteita, asioita ja opittavaa on
tullut paljon lyhyessä ajassa. Kokemuksia, enemmän hyviä kuin
huonoja on tullut paljon ja muistelen niitä varmasti vielä pitkään
enkä mitään kokemusta olisi halunnut jättää väliin.. Suuri
kiitos näistä kokemuksista kuuluu myös ohjaajalleni joka on
osannut ja tehnyt tehtävänsä ohjaajana erinomaisesti minua tukien
ja kannustaen. Tämä harjoittelu on varmasti kasvattanut minua
ihmisenä ja tulevana hoitajana. Vanhusten hoito vaati ja ottaa
paljon, mutta se antaa vielä enemmän. Olen oppinut että vanhuus on
arvokas asia. Vanhuksilla on sellaista viisautta mitä minä nuorena
ihmisenä kunnioitan syvästi. Hoitotyö on arvokasta ja minä aion
tehdä sitä koko sydämelläni niin hyvin kuin vain osaan ja pystyn.
