Kevät höpinää

Johan tuota joutaa jo uuden jutun tänne kirjoittamaan. On tämä blogikirjoittelijan "ura" vielä niin alussa että kestää varmasti hetki ennenkuin saa juonenpäästä kunnolla kiinni. Ajattelin tuossa joku päivä ihan huumorimielessä testata miltä vaikuttaisi jos kirjoittaisi niinkuin puhuisi, eli Oulun murretta hieman Pudasjärven murteeseen vivahtavasti. Suunnittelin myös kunnon vuodatusta aiheesta hoitoalan etiikka, mutta se vähän myöhemmin.

Joka tapauksessa valmistuminen on jo todella lähellä. Viimeinen rutistus menossa; työssäoppimista kotihoidossa, viimeisiä tenttejä ja kursseja. Vielä on tehtävää ennenkuin saa paperit kouraan ja kolmen vuoden uurastus on ohi. Pääsee sitten kunnolla tämä hoitajan ura alulle. Töissä tulee varmasti oppimaan paljon uutta, on kursseja ja koulutuksia ja jatkuvasti tulee uutta tietoa esimerkiksi aseptiikkaan tai sairauksien hoitoon liittyen. Itselläni on toki jatkuvasti kasvava tiedonnälkä alaa ja aihetta kohtaan.

Palataan siis ajassa taaksepäin ihan vain tulevan valmistumisen kunniaksi. Seuraavan tekstinpätkän olen kirjoittanut toisen vuoden alussa hoidon ja huolenpidon työssäoppimisessa hoitosuunnitelmaa tehdessäni. Olin työssäoppimisessa palvelutalossa ja silloin sain ensimmäisen kosketuksen työstä vanhusten kanssa. Seison edelleenkin seuraavaksi tulevien sanojen takana.

Vanhuksen kohtaaminen yksilönä on tärkeää. Muiden autettavana oleminen ei ole jokaiselle vanhukselle mieluinen asia. Joku voi hävetä esimerkiksi pesujen tekoa tai hammasproteesien puhdistamista. Toinen taas passauttaa uutta hoitajaa mielellään. Oma epävarmuus ja tilanteen pelkääminen ei kyllä auta asiaa. Pitää tarttua rohkeasti toimeen, opiskelijana tosin voi vähän saada anteeksi alkukankeuttaan. Olen oppinut olemaan ja toimimaan vanhusten kanssa luonnollisesti ja mielestäni niin miten kuuluukin hoitajana toimia. Yritin lähteä tähän harjoitteluun mahdollisimman pitkälti ilman mitään ennakkoluuloja. Pesuasia ja vanhuuden kohtaaminen jännitti ehkä eniten ja nyt se sujuu jo melko lailla rutiinilla. Puhtaushan on yleensäkin tärkeä perusasia ihmiselämässä eikä tämä todellakaan ole poikkeus vanhoilla ihmisillä. Olen oppinut että vanhuus ei ole pelkkää vessassa käymistä ja syömistä. Vanhuus ja siihen liittyvät asiat, sairaudet, ihmiskehon ja mielen rappeutuminen ovat tässä työssä joka päivä kohdattavia asioita. Toisaalta vaikka työtä tekee sydämellä, pitää muistaa että niitä asioita ei kanna kotiin, vaan ne jätetään työpaikkalle ja puidaan siellä työkavereiden kanssa selviksi, muuten ihminen väsyy. Olen huomannut että toisaalta vanhukset osittain palaavat lapsen tasolle, kiukutellaan ja huudetaan jos asioita ei saa periksi ja välillä on ikävä isää ja äitiä. Toisina päivinä taas ollaan vanhoja ja viisaita. Jokainen päivä on erilainen, yhtenä päivänä kaikki ovat iloisia ja elämä hymyilee. Seuraavana päivänä kaikki voi olla aivan toisin. Uusia tilanteita, asioita ja opittavaa on tullut paljon lyhyessä ajassa. Kokemuksia, enemmän hyviä kuin huonoja on tullut paljon ja muistelen niitä varmasti vielä pitkään enkä mitään kokemusta olisi halunnut jättää väliin.. Suuri kiitos näistä kokemuksista kuuluu myös ohjaajalleni joka on osannut ja tehnyt tehtävänsä ohjaajana erinomaisesti minua tukien ja kannustaen. Tämä harjoittelu on varmasti kasvattanut minua ihmisenä ja tulevana hoitajana. Vanhusten hoito vaati ja ottaa paljon, mutta se antaa vielä enemmän. Olen oppinut että vanhuus on arvokas asia. Vanhuksilla on sellaista viisautta mitä minä nuorena ihmisenä kunnioitan syvästi. Hoitotyö on arvokasta ja minä aion tehdä sitä koko sydämelläni niin hyvin kuin vain osaan ja pystyn.