Kasvun paikkani

Pitkästä aikaa ehdin tänne kirjoittelemaan. Elikkäs, palataanpas ajassa taaksepäin. Selitin ensin millainen hoitaja olen ja nyt voin selittää mitkä asiat ovat vaikuttaneet siihen että minusta on kasvanut hoitaja. Nämä ovat siis kasvun paikkojani ennen lähihoitajakoulua.

En aiemmin ollut kovin sosiaalinen ihminen. Olen aina ollut ujo ja hieman syrjään vetäytyvä. Siksi olin ihmeissäni päästessäni hoitajakouluun. Päätin kuitenkin mennä ja sitä päätöstä en kadu. Olen koulun aikana oppinut paljon sosiaalisia taitoja ja tullut sosiaalisemmaksi ihmiseksi. En enään ole samalla tavalla ujo enkä arastele puhua tuntemattomille. Olen myös huomannut että hakeudun paljon muiden ihmisten seuraan ja nautin siitä. Olen siis todella oppinut sosiaalisemmaksi. Tämä on iso asia minulle itselleni.

Ensimmäiset pienet kosketukset sosiaalialaan tulivat kuudennella luokalla. Kuudennelle luokalle piti valita vapaavalintaisia kursseja. Minä valitsin maailman kansalaisen kypsyyskokeen joka kesti koko vuoden. Maailmankansalaisen kypsyyskoe liittyy YK-liiton kansainvälisyyskasvatuksen opintokokonaisuuteen. (linkki yk-liiton mkk:n sivuille http://www.ykliitto.fi/kouluttaa/mkk) Kypsyyskoe vaikutti mielenkiintoiselta ja kokeilemisen arvoiselta. Tein kypsyyskokeen parityönä silloisen luokkatoverini kanssa. Valitsimme aiheeksi lasten oikeudet. Aihe oli laaja ja monipuolinen ja siitä riitti kirjoitettavaa ja pohdittavaa. Vuoden ahkeroimme kypsyyskokeen parissa. Perehdyimme lasten oikeuksiin, tarkastelimme miten ne toteutuvat eri puolilla maata tutkimme asiaa laajasti. Yksi hämmentäviä asioita oli se, että Yhdysvallat ei ole ratifioinut lasten oikeuksien sopimusta. Maailman kansalaisen kypsyyskoetta tehdessäni opin paljon uutta tietoa lasten oikeuksista ja niihin liittyvistä asioista. Työn tekeminen oli minulle merkittävä kasvun paikka. Olen iloinen että tein kypsyyskokeen. Työmme oli sen vuoden paras työ ikäluokassamme. Saimme YK-liitolta kutsun Helsinkiin. Menimme joulukuussa päivän vierailulle Helsinkiin, kävimme YK-liiton toimitiloissa. Työntekijät onnittelivat meitä hienosta työstä ja saimme kehuja ja kannustuksia. Päivällä menimme vierailulle eduskuntataloon. Jutta Urpilainen esitteli meille eduskuntataloa ja menimme YK-liiton tilaisuuteen jossa meille jaettiin palkinnot ja tunnustukset. Päivä oli ikimuistoinen ja tuntui hyvältä saada kiitosta tehdystä työstä. Lasten oikeudet ovat kulkeneet mukanani kypsyyskokeesta lähtien.

Seitsemännellä luokalla minulle ehdotettiin että minun kannattaisi hakea tukioppilaaksi. Mietin ehdotusta ja päätin hakea tukioppilaaksi. Minut hyväksyttiin ja pääsin Mannerheimin Lastensuojeluliiton tukioppilaskoulutukseen. Koulutus kesti 16tuntia ja saimme siitä todistukset. Koulutuksessa käytiin läpi mitä taitoja tukioppilas tarvitsee. Opeteltiin ryhmäleikkejä, tutustumisleikkejä, ryhmäytymisleikkejä ja keskustelun avauksia ja ylläpitämistä. Erityisesti jäivät mieleen tuntien aloitukset jolloin kouluttaja esimerkiksi käski meidän mennä ikäjärjestykseen 9 emmekä saaneet puhua keskenään, tai järjestykseen pituuden tai hiustenvärin mukaan. Ryhmiä oli kätevä sekoittaa antamalla jokaiselle parille lappu mihin piti kirjoittaa jokin esimerkiksi kaksiosainen liikkumisen välinen. Laput kerättiin takaisin, katkaistiin sanat keskeltä, sekoitettiin ja jaettiin takaisin meille oppilaille. Tukioppilaskoulutus oli seitsemännen luokan keväällä. Koulutuksen loputtua pohdimme vanhojen tukioppilaiden kanssa miten otamme syksyllä tulevat seiskaluokkalaiset vastaan ja mitä heidän kanssa teemme ryhmäytymispäivänä, miten autamme yläasteen aloittamisessa ja miten autamme luokkia tulemaan tiiviiksi ja hyvähenkisiksi ryhmiksi. Tukioppilaana oleminen kasvatti minua ihmisenä. Opin sosiaalisuutta ja aktiivisuutta. Opin uusia leikkeijä ja keinoja miten innostaa ja toimia luokassa. Tämä antoi myös kipinän vertaistutorointiin. Se on samantapaista toimintaa kuin tukioppilailla, mutta se on ammattikoulujen itse järjestämää. Meidänki koulussa sai ilmoittautu tutoriksi ja siihen piti käydä kurssi. Kurssilla käsiteltiin samankaltasia asioita kuin tukioppilaskurssilla. Tietenki vähän hoitoalaan painottuen. Meitä myös ohjeistettiin miten kertoa koulustamme ja mitä asioita voimme neuvoa uusille oppilaille. Näitä asioita olivat esimerkiksi kaupungin kiertäminen. Näytimme esimerkiksi missä on Kela ja kaupungin kirjasto.

Kahdeksannella luokalla kävin 4H:n Dogsitter koulutuksen. Kouluksessa en oppinut oikeastaan mitään tärkeää mitä tällä alalla tarvitsisin. Dogsitter koutuksen jälkeen 4H:lta kyseltiin että onko halukkaita lähtemään eläinkerhon ohjaajaksi. Hetken mietittyäni suostuin ja ilmottauduin ohjaajaksi. Kävin parin tunnin pikakoulutuksen kerhon ohjaamiseen. Minun kerhoni oli alakoululaisille tarkoitettu eläinkerho. Eläinkerhon tarkoituksena oli että ohjaajalla olisi lemmikki mukana, että ohjaaja toisi lemmikkivieraita ja että kerholaiset saivat tuoda omia lemmikkejään vierailulle. Kyselin kerholaisilta ehdotuksia ja suunnittelimme yhdessä aikataulua ja kerho-ohjelmaa. Kerholaisia oli aina mukavasti. Haastavaa oli suunnitella ohjelmaa niin että se olisi kaikille mielekästä. Kerholaisten ikähaitari oli suuri, nuorimmat olivat 5-vuotiaita ja vanhimmat 12-vuotiaita. Ohjasin kerhoa melkein kaksi vuotta. Omasta mielestäni suoriuduin siitä hyvin. Sain lapsilta ja lapsien vanhemmilta kiitosta ja kehuja. Opin kerhoa ohjatessani ryhmänohjaustaitoja, suunnittelutaitoa ja sosiaalisuutta. Opin myös toimimaan lasten kanssa.

Viimeisin kasvunpaikka oli vuonna 2011 kesätyöni Pudasjärvellä Kurenkartanon palvelukodin dementiaosastolla. Asiakkaat olivat vaikeasti dementoituneita huonokuntoisia, pääosin vanhuksia. Dementiaosastolla lähihoitajan työtä tehdessä minulle tuli täysi varmuus siitä että tämä on minun alani ja dementikot minun juttuni. Työ oli mieluista ja mukavaa. Ensimmäistä kertaa tein kunnolla lähihoitajan työtä ja nautin siitä. Sain hyvää palautetta työntekijöiltä ja asiakkailta ja minua kannustettiin jatkamaan alalla. Parasta palautetta työssä on asiakkaan hymy tai kiitos. Se on 9 välitöntä ja vilpitöntä palautetta. Se hymyilyttää ja saa tuntemaan itsensä tärkeäksi. Tällä alalla saa niin hakkuja kuin kehujakin. Jotkut ovat tyytyväisiä vähään. Toisille taas ei riitä mikään. Kesätöissä opin perusteellisesti vuodepotilaan hoidon. Kasvoin ammattilaisena, sain varmuutta työhöni ja tekemiseeni. Kokemus oli hyödyllinen ja opettavainen.