Kasvun paikkani

Pitkästä aikaa ehdin tänne kirjoittelemaan. Elikkäs, palataanpas ajassa taaksepäin. Selitin ensin millainen hoitaja olen ja nyt voin selittää mitkä asiat ovat vaikuttaneet siihen että minusta on kasvanut hoitaja. Nämä ovat siis kasvun paikkojani ennen lähihoitajakoulua.

En aiemmin ollut kovin sosiaalinen ihminen. Olen aina ollut ujo ja hieman syrjään vetäytyvä. Siksi olin ihmeissäni päästessäni hoitajakouluun. Päätin kuitenkin mennä ja sitä päätöstä en kadu. Olen koulun aikana oppinut paljon sosiaalisia taitoja ja tullut sosiaalisemmaksi ihmiseksi. En enään ole samalla tavalla ujo enkä arastele puhua tuntemattomille. Olen myös huomannut että hakeudun paljon muiden ihmisten seuraan ja nautin siitä. Olen siis todella oppinut sosiaalisemmaksi. Tämä on iso asia minulle itselleni.

Ensimmäiset pienet kosketukset sosiaalialaan tulivat kuudennella luokalla. Kuudennelle luokalle piti valita vapaavalintaisia kursseja. Minä valitsin maailman kansalaisen kypsyyskokeen joka kesti koko vuoden. Maailmankansalaisen kypsyyskoe liittyy YK-liiton kansainvälisyyskasvatuksen opintokokonaisuuteen. (linkki yk-liiton mkk:n sivuille http://www.ykliitto.fi/kouluttaa/mkk) Kypsyyskoe vaikutti mielenkiintoiselta ja kokeilemisen arvoiselta. Tein kypsyyskokeen parityönä silloisen luokkatoverini kanssa. Valitsimme aiheeksi lasten oikeudet. Aihe oli laaja ja monipuolinen ja siitä riitti kirjoitettavaa ja pohdittavaa. Vuoden ahkeroimme kypsyyskokeen parissa. Perehdyimme lasten oikeuksiin, tarkastelimme miten ne toteutuvat eri puolilla maata tutkimme asiaa laajasti. Yksi hämmentäviä asioita oli se, että Yhdysvallat ei ole ratifioinut lasten oikeuksien sopimusta. Maailman kansalaisen kypsyyskoetta tehdessäni opin paljon uutta tietoa lasten oikeuksista ja niihin liittyvistä asioista. Työn tekeminen oli minulle merkittävä kasvun paikka. Olen iloinen että tein kypsyyskokeen. Työmme oli sen vuoden paras työ ikäluokassamme. Saimme YK-liitolta kutsun Helsinkiin. Menimme joulukuussa päivän vierailulle Helsinkiin, kävimme YK-liiton toimitiloissa. Työntekijät onnittelivat meitä hienosta työstä ja saimme kehuja ja kannustuksia. Päivällä menimme vierailulle eduskuntataloon. Jutta Urpilainen esitteli meille eduskuntataloa ja menimme YK-liiton tilaisuuteen jossa meille jaettiin palkinnot ja tunnustukset. Päivä oli ikimuistoinen ja tuntui hyvältä saada kiitosta tehdystä työstä. Lasten oikeudet ovat kulkeneet mukanani kypsyyskokeesta lähtien.

Seitsemännellä luokalla minulle ehdotettiin että minun kannattaisi hakea tukioppilaaksi. Mietin ehdotusta ja päätin hakea tukioppilaaksi. Minut hyväksyttiin ja pääsin Mannerheimin Lastensuojeluliiton tukioppilaskoulutukseen. Koulutus kesti 16tuntia ja saimme siitä todistukset. Koulutuksessa käytiin läpi mitä taitoja tukioppilas tarvitsee. Opeteltiin ryhmäleikkejä, tutustumisleikkejä, ryhmäytymisleikkejä ja keskustelun avauksia ja ylläpitämistä. Erityisesti jäivät mieleen tuntien aloitukset jolloin kouluttaja esimerkiksi käski meidän mennä ikäjärjestykseen 9 emmekä saaneet puhua keskenään, tai järjestykseen pituuden tai hiustenvärin mukaan. Ryhmiä oli kätevä sekoittaa antamalla jokaiselle parille lappu mihin piti kirjoittaa jokin esimerkiksi kaksiosainen liikkumisen välinen. Laput kerättiin takaisin, katkaistiin sanat keskeltä, sekoitettiin ja jaettiin takaisin meille oppilaille. Tukioppilaskoulutus oli seitsemännen luokan keväällä. Koulutuksen loputtua pohdimme vanhojen tukioppilaiden kanssa miten otamme syksyllä tulevat seiskaluokkalaiset vastaan ja mitä heidän kanssa teemme ryhmäytymispäivänä, miten autamme yläasteen aloittamisessa ja miten autamme luokkia tulemaan tiiviiksi ja hyvähenkisiksi ryhmiksi. Tukioppilaana oleminen kasvatti minua ihmisenä. Opin sosiaalisuutta ja aktiivisuutta. Opin uusia leikkeijä ja keinoja miten innostaa ja toimia luokassa. Tämä antoi myös kipinän vertaistutorointiin. Se on samantapaista toimintaa kuin tukioppilailla, mutta se on ammattikoulujen itse järjestämää. Meidänki koulussa sai ilmoittautu tutoriksi ja siihen piti käydä kurssi. Kurssilla käsiteltiin samankaltasia asioita kuin tukioppilaskurssilla. Tietenki vähän hoitoalaan painottuen. Meitä myös ohjeistettiin miten kertoa koulustamme ja mitä asioita voimme neuvoa uusille oppilaille. Näitä asioita olivat esimerkiksi kaupungin kiertäminen. Näytimme esimerkiksi missä on Kela ja kaupungin kirjasto.

Kahdeksannella luokalla kävin 4H:n Dogsitter koulutuksen. Kouluksessa en oppinut oikeastaan mitään tärkeää mitä tällä alalla tarvitsisin. Dogsitter koutuksen jälkeen 4H:lta kyseltiin että onko halukkaita lähtemään eläinkerhon ohjaajaksi. Hetken mietittyäni suostuin ja ilmottauduin ohjaajaksi. Kävin parin tunnin pikakoulutuksen kerhon ohjaamiseen. Minun kerhoni oli alakoululaisille tarkoitettu eläinkerho. Eläinkerhon tarkoituksena oli että ohjaajalla olisi lemmikki mukana, että ohjaaja toisi lemmikkivieraita ja että kerholaiset saivat tuoda omia lemmikkejään vierailulle. Kyselin kerholaisilta ehdotuksia ja suunnittelimme yhdessä aikataulua ja kerho-ohjelmaa. Kerholaisia oli aina mukavasti. Haastavaa oli suunnitella ohjelmaa niin että se olisi kaikille mielekästä. Kerholaisten ikähaitari oli suuri, nuorimmat olivat 5-vuotiaita ja vanhimmat 12-vuotiaita. Ohjasin kerhoa melkein kaksi vuotta. Omasta mielestäni suoriuduin siitä hyvin. Sain lapsilta ja lapsien vanhemmilta kiitosta ja kehuja. Opin kerhoa ohjatessani ryhmänohjaustaitoja, suunnittelutaitoa ja sosiaalisuutta. Opin myös toimimaan lasten kanssa.

Viimeisin kasvunpaikka oli vuonna 2011 kesätyöni Pudasjärvellä Kurenkartanon palvelukodin dementiaosastolla. Asiakkaat olivat vaikeasti dementoituneita huonokuntoisia, pääosin vanhuksia. Dementiaosastolla lähihoitajan työtä tehdessä minulle tuli täysi varmuus siitä että tämä on minun alani ja dementikot minun juttuni. Työ oli mieluista ja mukavaa. Ensimmäistä kertaa tein kunnolla lähihoitajan työtä ja nautin siitä. Sain hyvää palautetta työntekijöiltä ja asiakkailta ja minua kannustettiin jatkamaan alalla. Parasta palautetta työssä on asiakkaan hymy tai kiitos. Se on 9 välitöntä ja vilpitöntä palautetta. Se hymyilyttää ja saa tuntemaan itsensä tärkeäksi. Tällä alalla saa niin hakkuja kuin kehujakin. Jotkut ovat tyytyväisiä vähään. Toisille taas ei riitä mikään. Kesätöissä opin perusteellisesti vuodepotilaan hoidon. Kasvoin ammattilaisena, sain varmuutta työhöni ja tekemiseeni. Kokemus oli hyödyllinen ja opettavainen.

Lähihoitajan lupaus

Valmistuttu siis on 2.6.2012 näin virallisesti. Hyvät paperit sain, muutin synnyin paikkakunnalleni ja aloitin työt uudessa paikassa. Mikäs siis tässä on ollessa, uuden paikan rutiineja opetellessa. Pääsin tekemään työtä dementikkojen kanssa eli tällä hetkellä elän hoitajan unelmaani.

Valmistumistilaisuudessa lähihoitaja lausuu lupauksen joka on ohjenuorana tulevaisuudessa työtä tehdessä.

Lähihoitajan lupaus

"Lupaan lähihoitajan tehdä työtäni

ihmisyyttä kunnioittaen

ja salassapitovelvollisuuteni muistaen.

Lupaan toimia hyvän elämän edistämiseksi sekä

terveyden ja sosiaalisen hyvinvoinnin turvaamiseksi.

Lupaan tukea ihmisen kasvua ja kehitystä,

edesauttaa toimintakyvyn ylläpitämistä,

edistää terveyttä,

hoitaa sairaita,

lievittää inhimillistä kärsimystä,

ja saattaa hyvään kuolemaan.

Lupaan vaikuttaa sosiaali- ja terveysalan

sekä työyhteisöni

ja oman ammattini kehittämiseen."

Muutama sana etiikasta. Eettisyys on tärkeää, siihen kuuluu ihmisarvon kunnioittaminen ja ihmistä arvostava kohtaaminen, itsemääräämisoikeus, oikeudenmukaisuus, tasa-arvo, vastuullisuus, työyhteisö ja yhteiskunta. Nämä kaikki sisältyvät myös edellämainittuun lähihoitajan lupaukseen.
Ihmisarvon kunniottaminen on omassa työssäni sitä että kunnioitan jokaista hoidettavaani, minun tehtäväni ei ole tuomita ihmistä menneisyyden tai tekojen perusteella vaan kunnioittaa ja hoitaa parhaani mukaan. Tietenkään toista ei ole pakko hyväksyä mutta kunnioittaa silti pitää kun kerran häntä hoitaa. Toistan itseäni, mutta jokainen ihminen on mielestäni arvokas.
Itsemäärämisoikeus on tärkeää sillä vanhus on aikuinen ihminen jolla on oikeus vaikuttaa hoitoonsa ja kertoa mielipiteitänsä. Itsemääräämisoikeus voi olla niinkin pientä kuin että haluatko kahvin maidolla vai ilman. Vanhukselle on usein tärkeää saada vaikuttaa näihin pieneltä tuntuviin asioihin. Dementoitunut vanhus voi olla ahdistunut kun tajuaa elämänhallintansa hiipuvan muistin ja kognitiivisten kykyjen heikentyessä, siksi pienet teot merkitsevät paljon.
Oikeudenmukaisuus tarkoittaa sitä että minä lähihoitajan hoidan minulle annettua tehtävää, ja pidän huolta että potilaan oikeuksia ei poljeta ja tarvittaessa puolustan potilaan oikeuksia jos tilanne niin vaatii.
Tasa-arvo on tärkeää sillä työssä toimiessa lähihoitaja kohtaa paljon erilaisia ihmisiä, niin potilaita kuin työntekijöitäkin. Potilaiden kesken saattaa hoitajalla tulla kiusaus suosia niitä "helppoja" hoidokkeja, jotka ovat fyysisesti hyväkuntoisia tai vähään tyytyväisiä. Tämä on kuitenkin väärin eikä niin saisi toimia. Työssä pyrin olemaan niin tasa-arvoinen kuin vain voin. Jokainen ansaitsee saman tasoista hoitoa asemasta, elämäntilanteesta, sukupuolesta, iästä, uskonnosta, kulttuurista, rodusta, vakaumuksesta ja mielipiteestä riippumatta.
Vastuullisuus on sitä että hoitajana tiedän vastuuni. Työstäni olen vastuussa työnantajalle ja potilaille. Työnantajalle koska hän maksaa minulle palkkaa tekemästäni työstä eli olen vastuussa siitä että hoidan annetut tehtäväni. Potilaalle olen vastuussa siitä että hoidan häntä lupauksessa mainitulla tavalla. Vastuullisuuteen kuuluu myös vastuu oman ammattitaidon ylläpitämisestä.
Työyhteisö ja yhteiskunta tarkoittaa työssäni sitä että toimin moniammatillisen ryhmän jäsenenä potilaslähtöisesti. Se tarkoittaa myös sitä että voin uskaltaa ottaa puheeksi myös vaikeita asioita ja pyrkiä parantamaan työyhteisöni hyvinvointia. Tämä on vielä alussa hieman vaikeaa koska joillakin vanhemmilla hoitajilla on se mielipide että uusi hoitaja on niin aloittelija että ei vielä mitään osaa. Myös nämä vanhat ovat yleensä niitä kaavoihin kangistuneita jotka ovat "aina tehneet asiat näin".

Vapaapäinä turinat taisi olla tältä erää tässä, nyt koiran kanssa ulos ja huomenna aamuvuoroon. Kiitos ja kumarrus kaikille jotka jaksavat minun höpinöitä lukea.

Kevät höpinää

Johan tuota joutaa jo uuden jutun tänne kirjoittamaan. On tämä blogikirjoittelijan "ura" vielä niin alussa että kestää varmasti hetki ennenkuin saa juonenpäästä kunnolla kiinni. Ajattelin tuossa joku päivä ihan huumorimielessä testata miltä vaikuttaisi jos kirjoittaisi niinkuin puhuisi, eli Oulun murretta hieman Pudasjärven murteeseen vivahtavasti. Suunnittelin myös kunnon vuodatusta aiheesta hoitoalan etiikka, mutta se vähän myöhemmin.

Joka tapauksessa valmistuminen on jo todella lähellä. Viimeinen rutistus menossa; työssäoppimista kotihoidossa, viimeisiä tenttejä ja kursseja. Vielä on tehtävää ennenkuin saa paperit kouraan ja kolmen vuoden uurastus on ohi. Pääsee sitten kunnolla tämä hoitajan ura alulle. Töissä tulee varmasti oppimaan paljon uutta, on kursseja ja koulutuksia ja jatkuvasti tulee uutta tietoa esimerkiksi aseptiikkaan tai sairauksien hoitoon liittyen. Itselläni on toki jatkuvasti kasvava tiedonnälkä alaa ja aihetta kohtaan.

Palataan siis ajassa taaksepäin ihan vain tulevan valmistumisen kunniaksi. Seuraavan tekstinpätkän olen kirjoittanut toisen vuoden alussa hoidon ja huolenpidon työssäoppimisessa hoitosuunnitelmaa tehdessäni. Olin työssäoppimisessa palvelutalossa ja silloin sain ensimmäisen kosketuksen työstä vanhusten kanssa. Seison edelleenkin seuraavaksi tulevien sanojen takana.

Vanhuksen kohtaaminen yksilönä on tärkeää. Muiden autettavana oleminen ei ole jokaiselle vanhukselle mieluinen asia. Joku voi hävetä esimerkiksi pesujen tekoa tai hammasproteesien puhdistamista. Toinen taas passauttaa uutta hoitajaa mielellään. Oma epävarmuus ja tilanteen pelkääminen ei kyllä auta asiaa. Pitää tarttua rohkeasti toimeen, opiskelijana tosin voi vähän saada anteeksi alkukankeuttaan. Olen oppinut olemaan ja toimimaan vanhusten kanssa luonnollisesti ja mielestäni niin miten kuuluukin hoitajana toimia. Yritin lähteä tähän harjoitteluun mahdollisimman pitkälti ilman mitään ennakkoluuloja. Pesuasia ja vanhuuden kohtaaminen jännitti ehkä eniten ja nyt se sujuu jo melko lailla rutiinilla. Puhtaushan on yleensäkin tärkeä perusasia ihmiselämässä eikä tämä todellakaan ole poikkeus vanhoilla ihmisillä. Olen oppinut että vanhuus ei ole pelkkää vessassa käymistä ja syömistä. Vanhuus ja siihen liittyvät asiat, sairaudet, ihmiskehon ja mielen rappeutuminen ovat tässä työssä joka päivä kohdattavia asioita. Toisaalta vaikka työtä tekee sydämellä, pitää muistaa että niitä asioita ei kanna kotiin, vaan ne jätetään työpaikkalle ja puidaan siellä työkavereiden kanssa selviksi, muuten ihminen väsyy. Olen huomannut että toisaalta vanhukset osittain palaavat lapsen tasolle, kiukutellaan ja huudetaan jos asioita ei saa periksi ja välillä on ikävä isää ja äitiä. Toisina päivinä taas ollaan vanhoja ja viisaita. Jokainen päivä on erilainen, yhtenä päivänä kaikki ovat iloisia ja elämä hymyilee. Seuraavana päivänä kaikki voi olla aivan toisin. Uusia tilanteita, asioita ja opittavaa on tullut paljon lyhyessä ajassa. Kokemuksia, enemmän hyviä kuin huonoja on tullut paljon ja muistelen niitä varmasti vielä pitkään enkä mitään kokemusta olisi halunnut jättää väliin.. Suuri kiitos näistä kokemuksista kuuluu myös ohjaajalleni joka on osannut ja tehnyt tehtävänsä ohjaajana erinomaisesti minua tukien ja kannustaen. Tämä harjoittelu on varmasti kasvattanut minua ihmisenä ja tulevana hoitajana. Vanhusten hoito vaati ja ottaa paljon, mutta se antaa vielä enemmän. Olen oppinut että vanhuus on arvokas asia. Vanhuksilla on sellaista viisautta mitä minä nuorena ihmisenä kunnioitan syvästi. Hoitotyö on arvokasta ja minä aion tehdä sitä koko sydämelläni niin hyvin kuin vain osaan ja pystyn.

Miksi hoitoala?

Hoitoalalle ajauduin sattumalta. Opinto-ohjaaja ja kaverit puhuivat hoitoalasta ja ajattelin että miksi ei, tuskin siitä haittaakaan olisi jos yhteishakuun yhden hoitajakoulunkin laittaisi lukioiden edelle. Kävin pääsykokeissa ja kuinkas ollakkaan minut valittiin. Ajattelin että samahan se on sinne mennä niin ei tarvitse lähteä lukioon miettimään mitä elämälläni teen.

Ensimmäisen syksyn olin vähän pihalla enkä tiennyt miksi olin ja mitä tein ja motivaatiokin oli sitä luokkaa. Tulevat harjoittelut vanhainkodeissa ja työskentely vanhusten kanssa pelotti ja ärsytti, sillä omasin sen tyyppillisen ennakkoluulon; vanhusten kanssa työn tekeminen on pelkkää takapuolten pesua. Toisen syksyn hoidon ja huolenpidon työssäoppiminen näytti toteen että asia ei todellakaan ole niin. Ensimmäinen kosketus vanhuksiin tuli ensimmäisen vuoden kevään kotihoidon tutustumisharjoittelussa hoidon ja huolenpidon opintojen alkaessa. Siinä vaiheessa aloin kiinnostua vanhuksista.

Olen aina pitänyt vanhuksista jossainmäärin ennakkoluulostani huolimatta. Todellinen rakkaus vanhuksiin syntyi toisen vuoden syksyllä hoidon ja huolenpidon työssäoppimisessa. Silloin tajusin että vanhukset ovat minun juttuni ja miksi tahdon heitä hoitaa ja arvostaa. Tässä vaiheessa koin suurimmat kasvunhetkeni ammattilaiseksi. Arvostan vanhoja ihmisiä todella ja pyrin myös välittämään tämän asian heidän tietoonsa työskennellessäni. Heillä on elämän tuomaa viisautta ja heiltä oppii paljon uutta. He myös antavat ajattelemisen aihetta puhumalla asioista mitä en nuorena ihmisenä aina tajua ajatella. Yksi parhaita asioita vanhuksissa on sananlaskut ja erilaiset kaskut mitä heidän suustaan kuulee. Myös vanhahtava puhetapa on mukava.

Ennen kaikkea arvostan vanhuksia koska he ovat selviytyjiä. Jokainen ihminen on oman elämänsä sankari ja niin on myös vanhus joka tarvitsee apua hoitajalta. Nykyajan vanhukset ovat selvinneet sodista, pula-ajasta, sotaveloista ja erilaisista kulkutaudeista joita nykyään pystytään hoitamaan. Vanhukset ovat siis selviytyjiä ja arvostettavia ihmisiä minun silmissäni. Jokainen ansaitsee arvokkaan vanhuuden. Hyvä ohjenuora työssä löytyy raamatun kultaisen käskyn kautta; tee toiselle niin kuin haluat toisen tekevän sinulle. Pyrin siis työssäni tekemään asiat niin kuin haluaisin minulle tehtävän.